Tervetuloa
Asumme maatilalla Pälkäneellä n. 40 kilometrin ajomatkan päässä Tampereelta. Kotimme sijaitsee Pälkäneellä, kauniin ja puhtaan Pälkäneveden rannalla, jossa koiramme saavat viettää leppoista elämää maaseudun rauhassa uiden ja metsissä ja pelloilla juosten.
Perheeseemme kuuluu vanhempien lisäksi kolme kouluikäistä lasta, kuusi kultaistanoutajaa: Olivia, Moona, Emma, Nella, Senni ja Mette.
Ensimmäinen koirani lapsuudenkodissani oli Cavalier kingcharlesinspanieli. Ensimmäinen kultainennoutajamme Dina tuli meille Lovesound-kennelistä vuonna 1999 ja seuraavat Finngreen-kennelistä vuonna 2013 (Olivia) ja 2015 (Moona). Syksyllä 2017 saimme laumaamme uuden Emma-pennun Tallinnasta ja tämän jälkeen vielä omat kasvattini Nella, Senni ja Mette ovat liittyneet joukon jatkoksi.
Kultaisetnoutajat ovat hurmanneet kultaisella luonteellaan koko perheemme. Suomen Kennelliitto myönsi minulle kennelnimen 'Sandinah' kesällä 2016.